leipomo
kahvila
lounas
alacarte

Kahvila ja ravintola Elonen, Jyväskeskus

Tule meille kahville tai nauttimaan herkullista lounasta trendikkääseen ja persoonalliseen kahvilamme Jyväskeskuksessa.  Meillä on pitkät perinteet, sillä jo vuodesta 1988 olemme palvelleet asiakkaita Jyväskylän keskustassa; ensin Väinönkadulla ja sittemmin Kauppakadulla aivan kompassin sykkeessä! Kahvilamme laajasta valikoimasta löydät herkullisia kakkuja ja leivonnaisia sekä toinen toistaan houkuttelevampia ruokaisia leipiä, juomaksi suosittelemme esimerkiksi erikoiskahvejamme, tai jos mieli tekee, vaikka lasillista viiniä!

Yläkerrassa nautit maukasta lounasta seisovasta pöydästä. Ruuan kaveriksi tarjoamme raikasta salaattia, sekä oman leipomomme tuoretta leipää.
Meillä lounastaja nauttii myös aina jälkkärin! Ravintolamme maut kulkevat helposti myös kotiin tai työpaikalle take away -annoksina.

Kesäisin kannattaa tulla nauttimaan vaikka lasi kuohuvaa Jyväskylän kauppakadun yllä, sillä terassimme on sopivan suojaisasti keskellä kaupunkia ja näkymät ovat ihanat. Yläkerran voit varata myös yksityistilaisuuksien viettoon.
Tervetuloa!

Terveisin Suvi, Pia ja kahvilan väki

Katso viikon lounaslista
Tulostettava lounaslista

Lounaslista, viikko 43 (25.10.2021 - 31.10.2021)

Maanantai (25.10.2021)
Kaalikääryleitä G, L, kermakastiketta G, L ja puolukkahilloa G, M sekä keitettyä perunaa G, M
Broilerikiusausta G, L
Koskenlaskijan paprikakeittoa G, L
Salaattia
Kahvi/tee ja pieni makea

Lounas tarjolla ma-pe klo 10.30-14
Buffet 11€
Tiistai (26.10.2021)

Pannupaistettuja muikkuja, perunamuusia & tilli-limemajoneesia
Jauheliha-nachovuokaa G
Punajuuri-aurajuustososekeittoa G, L
Salaattia
Kahvi/tee & pieni makea

Lounas tarjolla ma-pe klo 10.30-14
Buffet 11€
Keskiviikko (27.10.2021)
Jauhelihalasagnea L
Kasvislasagnettea L
Sei-katkarapukeittoa G, L
Salaattia
Kahvi/tee & pieni makea

Lounas tarjolla ma-pe klo 10.30-14
Buffet 11€
Torstai (28.10.2021)
Tomaattitäytteistä broileri-leikettä, kermaperunaa G, L & Mangoraja-majoneesia G, L
Savulohipastavuokaa L
Bataattisosekeittoa G, L
Salaattia
Kahvi/tee & pieni makea

Lounas tarjolla ma-pe klo 10.30-14
Buffet 11€
Perjantai (29.10.2021)

Grilliherkkuja: Lempeän tulisia broilerin wingsejä, kebabia, paneroituja sipulirenkaita, ranskanperunaa / riisiä & aurajuustomajoneesia
Pesto-juustokuorrutettua tomaattia G, L
Broileri-nuudelikeittoa M
Salaattia
Kahvi/tee & pieni makea

Lounas tarjolla ma-pe klo 10.30-14
Buffet 11€
Lauantai (30.10.2021)
Lauantaisin kahvila avoinna klo 10-19.
Ei lounasta!
Sunnuntai (31.10.2021)
Kahvila avoinna klo 12-18
Kahvila Elonen Jyväskeskus henkilökuntaa

Info

Kauppakatu 31,
40100 Jyväskylä
020 7070 266

Aukioloajat:

1.kerros
ma-pe 8.00-19.00
la 10.00-19.00
su  12:00-18:00

2.kerros
ma-pe 10.30-14.00
la suljettu
su suljettu

 

Lounaan aukioloajat: 

Lounas ma-pe klo 10.30-14.00

Tilaa uutiskirje

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
x