Jyväskylän Ravintolauudistus

Uusi ravintolamaailma Jyväskylään

Leipomo- ja ravintolayhtiö Elonen avaa noin 200-paikkaisen ravintolakokokonaisuuden OP Keski-Suomen pääkonttorirakennukseen Jyväskylässä. Neljää erilaista konseptia tarjoava ravintolamaailma avataan maalis-huhtikuun vaihteessa.

Ravintolamaailmaan sijoittuvat Mummin Pullapuodin perinteitä jatkava kahvila-konditoria, ruokaravintola, illanistujaisravintola sekä noutoshop, josta myydään mukaan leipää, aamiaista, evästä ja kahvia. Aukioloajoista tulee pitkiä: ravintolan on tarkoitus olla auki aamusta iltamyöhään.

Kokonaisuus sijoittuu Asemakadun puoleisen kauppakäytävän molemmin puolin, osittain pääkonttorin entiseen pankkisaliin. Osassa salia aloitti jo marraskuussa pikaruokaravintola Taco Bell. Lisäksi pankkisaliin tulee kolmas toimija, jonka nimeä ei ole vielä julkistettu.

Elosella on nykyisin ravintola ja kahvila Jyväskeskuksessa, vastapäätä pankkitaloon tulevaa ravintolaa. Elosen kahviloiden, ravintoloiden ja myymäläleipomoiden toimialapäällikön Kalle Heinäsuon mukaan Jyväskeskuksessa yrityksen toiminta loppuu helmi-maaliskuun vaihteessa. Elonen on ollut Jyväskeskuksen pitkäaikaisimpia vuokralaisia, sillä se on toiminut siellä vuodesta 1996 lähtien.

– Saamme aiempaa isommat tilat ja voimme tehdä uudet, tämän päivän tarpeiden mukaiset tilat, Heinäsuo perustele muuttoa.

– Tavoittelemme laajempaa asiakaskuntaa kuin aiemmin. Jatkossa meillä on paljon muutakin tarjontaa kuin kahvila-konditoria ja lounasta. Vastaavaa kokonaisuutta ei Jyväskylässä ole.

Jyväskeskuksessa Elosella on ollut viime aikoina kymmenkunta työntekijää. Uusi ravintola tuo lisää työpaikkoja Eloselle.

– Uuteen ravintolamaailmaan tarvitaan noin 25 työntekijää. Aloitamme rekrytoinnit lähiaikoina, Heinäsuo kertoo.

Tilaa uutiskirje

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
x